Laajasalontielle rakennetaan uusia kulkuyhteyksiä
Laajasalontie muuttuu bulevardiksi eli puistokaduksi Yliskyläntien ja Koirasaarentien välillä. Ensimmäisessä vaiheessa Tieluiska Oy urakoi kadun kunnostustyöt, uudistaa kunnallistekniikkaa ja rakentaa tilavarauksen raitiotielle. Puistokadulla kulkee tulevaisuudessa auto-, bussi- ja raitovaunuliikennettä. Pyörätiet ja jalkakäytävät mahdollistavat turvallisen ja sujuvan liikkumisen myös muille. Kadun yleisilme muuttuu vehreämmäksi puiden ja istutusten myötä.

Arvioitu rakentamisaika:
maaliskuu 2021 – loppuvuosi 2022, lopullinen katu myöhemmin 2020-luvulla
Mitä tehdään?

Purku ja esivalmistelutyöt
Alueella aloitetaan puidenkaato ja rakentamisen esivalmistelutyöt maaliskuussa 2021.

Louhinta
Uusien katurakenteiden alta louhitaan kalliota ja mahdollistetaan uusille kulkuväylille tilaa.

Kunnallistekniikka
Laajasalon alueen asukasmäärä lisääntyy tulevaisuudessa ja kunnallistekniikka rakennetaan vastaamaan tulevia tarpeita.

Katurakenteet
Autoliikenteelle on käytössä jatkossakin kaksi kaistaa molempiin suuntiin. Julkisen liikenteen pysäkit valmistuvat. Myös pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden käyttöön tulee uudet omat kulkuväylänsä.
Mitä Laajasalontielle tehdään?
Laajasalontielle rakennetaan:
- molemmille puolille jalkakäytävät
- baanatason yksisuuntaiset pyörätiet
- kaksi autokaistaa molempiin suuntiin
- joukkoliikennepysäkkejä
- huolto- ja asiointipysäköintitaskuja
- uutta kunnallistekniikkaa kadun alle
Kadun keskelle jätetään tilavaraus myöhemmin rakennettavalle Kruunusillat-pikaraitiotielle.
Katupuita istutetaan rivistöt pyöräteiden ja autokaistojen väliin sekä raitiotien molemmin puolin.
Suurimmat muutokset Laajasalontielle tehdään Reposalmentien kohdalla. Reposalmentien silta puretaan ja Laajasalontien pintaa nostetaan nykyistä ylemmäksi, jolloin risteys muuttuu liikennevalo-ohjatuksi tasoliittymäksi.
Rakennushanke käsittää seuraavien katuosuuksien rakentamisen:
Laajasalontie
välillä Koirasaarentie – Yliskyläntie
Isosaarentie
välillä Jussaarenkuja – Laajasalontie
Reposalmentie
välillä Laajasalontie – Yliskylän puistokatu ja
Kuvernöörinpolku
välillä Eteläinen Kuvernöörinkuja – Reposalmentie
metriä uutta pyöräbaanaa
metriä uusia vesi- ja viemäriputkia
Liikenne voi ruuhkautua
Urakassa rakennetaan 3,1 km uutta pyörätietä, 150 metriä meluseinää ja Laajasalontien kaistajärjestelyjä uusitaan. Lisäksi uudistetaan 4,6 km vesihuoltolinjaa sisältäen 1 km jätevesiviemäriä, 1,8 km vesijohtoa ja 1,8 km hulevesiviemäriä. Kadun alle rakennetaan tekniikkaa, kuten 31 km kaapeli- ja operaattoriputkia sekä 1,7 km uutta kaukolämpölinjaa.
Mahdollistamme raitiotien rakentamisen seuraavassa vaiheessa välille Koirasaarentie-Ollinraitio.
Ajankohtaista
Laajasalontien uudistuksen työmaa valmistautuu kevääseen
Laajasalontien uudistuksen työmaa valmistautuu kevääseen Julkaistu: 4. huhtikuuta 2023 Luonnon heräillessä kevääseen myös Laajasalontien työmaalla päästään jälleen töihin toden teolla. Talveksi aikataulutetut loput kaukolämpötyöt ja erilaiset pienemmät kaivutyöt...
Päivitystä Laajasalontien työmaan aikatauluun ennen joulua
Päivitystä Laajasalontien työmaan aikatauluun ennen jouluaJulkaistu: 22. joulukuuta 2022Marras-joulukuun vaihteessa ja joulukuun alun aikana työmaan aikataulua kirittiin kiinni kaivu- ja viimeistelytöiden parissa niin pitkään kuin säät sallivat. Nyt kun talvi on...
Pinta- ja viimeistelytyöt etenevät Laajasalontiellä
Pinta- ja viimeistelytyöt etenevät LaajasalontielläJulkaistu: 30. marraskuuta 2022 Lokakuun sekä marraskuun alun aikana työmaalla on tehty risteysalueiden haastavia kaukolämpökaivantoja eteenpäin ja Laajasalontien varteen suunniteltu meluseinä on saatu asennettua...
Työskentelyajat
Työmaan työaika on ma–pe klo 7–22 välillä. Töitä voidaan tehdään myös lauantaisin klo 8-18 välillä sekä yöaikana.
Ota yhteyttä
Haluatko antaa palautetta tai kysyä lisää Laajasalontien uudistuksen työmaasta?

Onnettomuustilanteessa
soita yleiseen hätänumeroon 112
- Katso uusimmat uutiset Facebookista
- Soita työmaalle numeroon 050 475 8878 ja jätä ääniviesti, niin soitamme takaisin.
- Työmaalle voit lähettää sähköpostia osoitteeseen laajasalontie@tieluiska.fi
- Lisätietoa hankkeesta löydät Helsingin kaupungin hankesivulta »»
- Halutessasi saat tällä sivulla julkaistavat uusimmat tiedotteet ja uutiset sähköpostiisi liittymällä sähköpostilistallemme.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Kokoamme tähän meiltä usein kysyttyjä kysymyksiä Laajasalontien katujärjestelyt -urakkaan liittyen. Jos et saa näistä vastauksia aiheeseesi, niin ota yhteyttä esimerkiksi alla olevalla lomakkeella.
Aiheutuuko töistä melua? Miten kauan se kestää?
Normaalista rakennustyöstä aiheutuu aina melua. Lisäksi urakassa on erillisiä normaalista melusta poikkeavia työvaiheita. Näitä ovat mm. Koirasaarentien ja Laajasalontien risteyksessä tehtävä kaivannon tukiseinän rakentaminen, Laajasalontien varteen rakennettavan meluseinän perustusten paalutustyöt, kallion louhinta ja kiven rikotus Laajasalontien ja Koirasaarentien risteyksessä sekä Laajasalontien ja pohjoisosassa Yliskyläntien risteyksessä. Lisäksi melua aiheutuu Reposalmentien sillan purkutyöstä sekä korvaavan kevyenliikenteensillan perustustyöstä. Työmaan kaikille työvaiheille on haettu Helsingin kaupungilta melulupa, joka asettaa rajoitteet meluajoille ja melun määrälle. Näitä tullaan kaikkia noudattamaan.
Olen huomannut työmaan aiheuttaman haitan, miten ilmoitan asiasta?
Ota valokuva haitasta ja paikasta missä se on. Lähetä viesti mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen työnjohdolle sähköpostilla laajasalontie@tieluiska.fi tai soita työmaan puhelinnumeroon 050 475 8878 ja jätä viesti. Otamme yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Miten toimin vahinko- tai onnettomuustilanteessa?
Onnettomuustilanteessa pelastustöitä johtaa pelastuslaitos. Soita 112 ja noudata ohjeita. Vahinkotilanteessa soita työmaan puhelinnumeroon 050 475 8878 ja jätä viesti jossa kerrot tapahtumasta. Voit myös lähettää sähköpostia laajasalontie@tieluiska.fi. Valokuvat tai video auttavat asian selvittämisessä. Työmaalta otetaan yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Voinko kiertää rakennustyömaan?
Laajasalontien läpi pystyy ajamaan koko urakan ajan, mutta myös alueen rinnakkaiskatuja voi käyttää. Poikkeustilanteissa väliaikaiset liikennejärjestelyt merkitään ja opastetaan selkeästi.
Aiheutuuko työmaasta tärinää ja pölyä?
Teemme parhaamme näiden haittavaikutusten minimoimiseksi, mutta kyllä rakentaminen aiheuttaa tärinää, pölyä ja melua. Tärinää aiheuttavia työvaiheita ovat mm. maaperän tiivistys, louhintatyö ja paalutustyöt. Tärinän aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi teemme riskianalyysin, katselmoimme kiinteistöt ja seuraamme tärinää mittareilla. Tärinää seurataan koko ajan reaaliaikaisesti ja työtapoja muutetaan tarvittaessa.
Pölyä hallitaan pölynsidonnalla ja tarvittaessa kastelulla. Työmaa-alueen ulkopuolelle mahdollisesti leviävää maa-ainesta poistetaan kaduilta harjaamalla.