Myyrmäen urheilupuisto
- Projektin kesto: kolmessa vaiheessa vuosina 2019-2021
- Tilaaja: Vantaan kaupunki
- Sijainti: Myyrmäki, Vantaa
Myyrmäen urheilupuiston saneeraus
Projektissa toteutettiin Myyrmäen urheilupuiston saneeraus sekä rakennettiin uusia toimintoja alueelle, jolla oli ennestään jalkapallokenttä, jäähalli sekä jalkapallostadion. Projekti toteutettiin kolmessa eri vaiheessa vuosien 2019-2021 aikana.
Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin uusia kevyen liikenteen väyliä, palloilukenttiä, leikkipaikka sekä lähiliikuntapaikka.
Toisessa vaiheessa rakennettiin uusi skeittipuisto ja kolmannessa vaiheessa uusi parkkialue.
Myyrmäen urheilupuiston skeittipuisto on etelä-suomen kattavin ja yksi suomen suurimmista.
Korona pandemian tuomat haasteet
Skeittipuiston rakentamisen aikaan korona pandemia oli suomessa pahimmillaan ja maahantulo rajoitukset olivat tiukat. Alan tekijät ovat pääosin Kanadasta, joten heidän saaminen suomeen oli epävarmaa. Puisto saatiin kuitenkin aikataulun puitteissa valmiiksi.
Muita projekteja
Tapionaukio
Kauppakeskus Ainoan edustalta poistunut bussien varrikkoalue muuttui boheemiksi oleskeluaukioksi. Lopputulos on upea, puisto sisältää paljon pieniä yksityiskohtia sekä arvokkaita ja näyttäviä materiaaleja.
Ahvenistontien muutokset
Ahvenistontie on saanut kokonaan uuden ilmeen tässä pitkässä projektissa. Vanhat tiet saivat väistyä uusien tieltä, kaistoja lisättiin, tehtiin uusia liikennejärjestelyjä sekä paljon valaistus-, viher ja kiveystöitä, joilla viimeisteltiin ympäristö.