Kivenlahden työmaa talven kourissa

15 joulu, 2023 | Uutiset | 0 Kommenttia

Työt ovat aikataulussa, vaikka poikkeuksellisen kylmä ja runsasluminen alkutalvi tuottaa omat hankaluutensa joulukuisella työmaalla. Pakkasta, jäätyvää merta, pyrypäiviä ja kinoksia, mahtavia iltahämyjä ja sinisiä hetkiä… kivaa talven ystävälle mutta ei välttämättä niin kivaa työmaan kannalta. Tämähän tietää lumitöitä ja jään muodostumista työkoneisiin. Tavarat saattavat hukkua lumen alle. Valut vaativat etukäteishöyrytystä. Sormet saattavat olla kohmeessa. Liukkaudentorjuntaa tarvitaan tapaturmariskin vähentämiseksi…

Varhainen talvi pyryineen, pakkasineen ja jäätymisineen on leimannut työmaan arkea joulukuussa.

Työt etenevät silti. Marraskuun lopulla saatiin jopa 20-metristen perustuspaalujen päälle valettua betonianturat Aallokkorannan osuudelle. Niiden päälle tulevat tulvasuojamuurin valettavat osat saatiin myös tehtyä. Polveilevasti kulkevan tulvamuurin merta lähempänä olevat osat asennetaan myöhemmin valmiina elementteinä.

Valutöiden järeä raudoitus on todellakin ”tsunaminkestävää”. Betoniin kiinnittyvän harjateräsraudoituksen tehtävä on estää betonivalua murtumasta kovassakaan rasituksessa, mitä tulvivan ja aaltoilevan meriveden paine tulee korkean veden aikana aiheuttamaan.

Myös betonin on oltava laadukasta kestävän lopputuloksen saamiseksi. Toimittajan oma laborantti on valupäivinä paikan päällä ja mittaa ilmamäärän jokaisen saapuvan erän betonista ja tarkistaa, että se on parhaissa mahdollisissa toleransseissa. Betoni johdetaan valukohteeseen letkua pitkin suoraan säiliöautosta. Vibramies käy vielä läpi märän betonin ja poistaa ylimääräiset ilmakuplat, jotta valuun ei jää rakennetta heikentäviä ”rotankoloja”. Tieluiskan työnjohtajat Erkka Mehtälä ja Maija Parkkonen valvovat osaltaan töiden sujumista.

Tulvasuojamuurin betonianturan valu käynnissä.
Anturan ja sen päälle tulevan tulvasuojamuurin valu käynnissä. Märkään betoniin upotettava ja myöhemmin irrotettava vaahtomuovin pala muodostaa varauskolon muurin käsikaiteen kiinnitysmekanismia varten.

Meritorin alueen alemman kävelytason uloimman perustuksen muodostava kombiseinä on valmistunut. Se koostuu ”sormikoukuilla” toisiinsa liitetyistä teräsponteista ja halkaisijaltaan 406 mm:n porapaaluista. Joulukuun alussa alkoi uusi kuuden viikon työurakka: Meritorin altaan reuna-alueelle, vanhan rantarakenteen ja mereen pystytetyn kombiseinäperustuksen väliin asennettavan paalulaatan perustustyöt. Paalulaatta on alempi kävelytaso tulvamuurin ulkopuolella, jonne päästään portaita pitkin rantaraitilta. Se jää meritulvatilanteessa veden alle, mutta normaalin vedenkorkeuden aikaan sitä käytetään vaikkapa uimaan menemis- ja veneisiin nousemistasona.

Talvi-illan kauneutta työmaalla.

Siinä on nyt painettu pitkää päivää aamuhämäristä iltapimeään, pyrytti tai sitten ei. Perustaminen tehdään poraamalla 115 paalua (halkaisijaltaan 220 mm) merenpohjan kallioon. Tämä työ näkyy ja kuuluu lähiasuntoihin, mutta sitä tehdään vain säädösten mukaisina päiväaikoina, joten tuskinpa asukkaat panevat pahakseen, kun asuinympäristöä näin parannetaan. Lopuksi kaikki perustuksen ontot porapaalut valetaan täyteen betonia. 

Meritorin alueen istutukset ja niiden altaat menevät tässä remontissa uusiksi. Loppujenkin vanhojen istutusaltaiden ja muidenkin vanhojen rantarakenteiden purku on ollut joulukuun ohjelmassa.

Pian päästään viettämään hyvin ansaittua joulua!

Tämä kirjoitus on osa Kivenlahden työmaasta kertovaa blogisarjaa. Lue blogisarjan ensimmäinen kirjoitus.

Lue myös nämä:

Esa Hytönen Tieluiskan tekniseksi päälliköksi

Esa Hytönen on nimitetty Tieluiskan tekniseksi päälliköksi. Esa aloitti uransa Tieluiskalla helmikuussa 2021 tietomallikoordinaattorina, ja hänen monipuolinen...

Aallokkorannan ja Meritorin uudistus on valmistunut

Uusi Meritori ja Aallokkoranta tunnelmoivat myös uudistetussa valaistuksessa.  Kyllähän se tiedetään, että Tieluiska osaa rakentaa viihtyisää infraa. Niin Espoon...

Tieluiska osaa maaperän vakauttamisen – uutuutena yhdistelmästabilointi

Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi... Ei sentään vaan savi, pilaristabilointilaitteistot ja Ismo sekä Santeri, Tieluiskan stabilointiosaajat. Kaira on isketty ensimmäisen...