Tulvasuojamuuri ”harjakorkeudessa” Kivenlahdessa

25 tammi, 2024 | Uutiset | 0 Kommenttia

Tammikuussa merellinen Kivenlahti on muistuttanut talvista Myrskyluotoa. Lumipyryä, pakkasta ja jäätä on riittänyt, samoin lumitöitä ja jäänpoistoa työkohteista. Niin lumilapion varteen kuin betonin syöttöputkeenkin tarttuu vuorollaan myös ei Myrskyluodon vaan Tieluiskan Maija Parkkonen, joka toimii työmaan toisena työnjohtajana.

Valut peitetään heti eristeellä pakkasta vastaan. Hommissa työmaan toinen työnjohtaja Maija Parkkonen.

Työt etenevät kelihaasteista huolimatta aikataulussaan. Jo aiemmin valettujen tulvasuojamuurin osien väliin asennettiin valmiina elementteinä tulleet osat. Nyt näkyy koko porrastettu rakennelma kokonaisuudessaan, niin paikalla valetut osat kuin ulommas porrastettuna asennetut tyrskykuvioin elävöitetyt elementtiosat. Kokonaisuus on toki vielä viimeistelemättä: muurin päälle tulee hieman viisto kansitaso ja sen ilme mataloituu, kun rantaraitin kävelytason pinta valmistuu 40 senttiä anturan yläpuolelle. Lopullisesti muurin yläreuna tulee olemaan hieman yli metrin korkeudella kävelytasosta.

Tulvamuurin asennus.

Koko tammikuu on jatkettu ahertamista tulvasuojarakenteen ulkopuolelle jäävän Meritorin altaan alemman reunatasanteen rakentamisen kimpussa. Se koostuu 115 porapaalun päälle valettavasta laatasta ja alueen reunalla olevan porapaaluista ja teräsponteista rakennetun vedenpitävän kombiseinän päälle valettavasta reunapalkista, jolla kombiseinä mantteloidaan. Valutyöt ovat olleet käynnissä säiden salliessa. Putket täyttyvät sutjakkaasti ahtaalle työalueelle pujotelleesta betoniautotosta kauko-ohjattavan letkujärjestelmän avulla. Lopuksi putket peitetään eristematoilla kylmyyttä vastaan.

Perustusten on oltava kestäviä meren painetta vastaan. Vain pieni osa niistä on silmin nähtävissä työmaalla. Kombiseinän porapaalut jatkuvat syvälle läpi merenpohjan savipohjan aina kallioon saakka, johon ne on porattu yli metrin syvyyteen. Tämän lisäksi rakenne on sivusuunnassa tuettu viistosti alas menevin neljän teräspunoksen kallioankkurein, jotka on porattu neljän metrin syvyyteen kallioon. Paalulaatan valua odottamaan on kallioon porattu kankimaiset ankkurit sen paikallaan pitämiseksi. Haastavaa reunapalkin valua varten rakennetaan parhaillaan työsillan tukirakenteisiin kiinnitettävää valumuottia. Mutta vaikka kuinka etukäteen valmistellaan, asennusvaiheessa joku todennäköisesti saa osallistua työhön hyytävästä merestä käsin.

Kombiseinän valumuotit rakennetaan valmiiksi turvallinen maa jalkojen alla.
Työ on välillä taistelya olosuhteita vastaan. Aikataulussa on silti pysytty.

Lue myös nämä:

Esa Hytönen Tieluiskan tekniseksi päälliköksi

Esa Hytönen on nimitetty Tieluiskan tekniseksi päälliköksi. Esa aloitti uransa Tieluiskalla helmikuussa 2021 tietomallikoordinaattorina, ja hänen monipuolinen...

Aallokkorannan ja Meritorin uudistus on valmistunut

Uusi Meritori ja Aallokkoranta tunnelmoivat myös uudistetussa valaistuksessa.  Kyllähän se tiedetään, että Tieluiska osaa rakentaa viihtyisää infraa. Niin Espoon...

Tieluiska osaa maaperän vakauttamisen – uutuutena yhdistelmästabilointi

Aluksi oli suo, kuokka ja Jussi... Ei sentään vaan savi, pilaristabilointilaitteistot ja Ismo sekä Santeri, Tieluiskan stabilointiosaajat. Kaira on isketty ensimmäisen...