Lehdistötiedote 9.4.2026
Suomalaisen infrarakentajan Tieluiska Oy:n liikevaihto kasvoi 22,3 prosenttia 65,6 miljoonaan euroon vuonna 2025. Kasvu perustuu hankekoon kasvuun ja laajempaan rooliin projektien toteutuksessa.
Infrarakentamisen osuus liikevaihdosta oli noin 50 miljoonaa euroa. Loput liikevaihdosta muodostuivat kasvualustaliiketoiminnasta sekä työkoneiden myynnistä. Liikevoitto kasvoi 73 prosenttia 5,3 miljoonaan euroon.
“Kasvumme perustuu pitkäjänteiseen kehitykseen. Vuonna 2018 tehty päätös siirtyä aliurakoitsijasta pääurakoitsijaksi on kasvattanut hankkeiden kokoa ja lisännyt vastuuta. Samalla olemme kehittäneet projektinhallintaa ja vahvistaneet organisaatiota”, toimitusjohtaja Markku Hurskainen kertoo.
Hurskaisen mukaan kasvu nojaa ennen kaikkea osaavaan henkilöstöön.
“Osaavien ammattilaisten saatavuus on koko infra-alalla keskeinen pullonkaula. Olemme panostaneet rekrytointiin ja henkilöstön sitouttamiseen, jotta pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään. Tämä mahdollistaa entistä laajempien ja teknisesti haastavampien hankkeiden toteuttamisen.”
Vuoden 2025 keskeiset hankkeet tukevat kehitystä. Infrarakentamisen toimialajohtaja Jere Kuuras nostaa esiin Itäbaanan pyöräväylän Kulosaaresta Herttoniemeen, Strömbergin puiston Pitäjänmäellä ja Tapiolan urheilupuiston Espoossa sekä Jokikylän alueen Riihimäellä, jossa toteutettiin joenuoman siirto.
“Toteutamme kohteita, joissa tavanomainen ratkaisu ei riitä. Yhdistämme teknisen osaamisen ja sujuvan projektinhallinnan, mikä näkyy laadussa, aikatauluissa ja kannattavuudessa”, Kuuras sanoo.
Infrarakentamisen positiiviset näkymät tukevat Tieluiskan kehitystä.
“Kunnat investoivat suunnitelmallisesti asuin- ja elinympäristöihin. Suuret hankkeet toimivat ajureina ja synnyttävät ympärilleen lisää projekteja. Näemme hyvän mahdollisuuden jatkaa kasvua ja vahvistaa asemaamme”, toimitusjohtaja Hurskainen toteaa.
