Tilannetietoa talven töistä Laajasalontien katujärjestelyissä
Julkaistu: 18. maaliskuuta 2022
Koirasaarentien risteyksessä työt on saatu vesihuollon osalta valmiiksi. Vesi- ja viemärilinjojen isot liitokset valmistuivat tammikuun alussa. Vesihuollon uudistamisella taataan tältä osin käyttöveden turvallinen jakelu kymmeniksi vuosiksi tulevaisuuteen! Samalla uudet suuremmat putket palvelevat alueen kasvavaa asukasmäärää.
Työt urakka-alueen läntisellä reunalla ovat valmistuneet aikataulussa. Tästä syystä Yliskyläntien risteyksen jälkeen Laajasalontiellä etelään kulkeva liikenne on siirretty lopulliselle sijainnilleen. Kaistojen edellisellä sijaintipaikalla kaukolämpötyöt ovat käynnissä. Uusi putkilinja asennettaan helmi-maaliskuun aikana pohjoiseen menevien kaistojen lopullisen sijainnin kohdalle.
Lunta tuli talven aikana reippaasti. Urakka-alueella olevien katujen, jalankulkuteiden ja pyöräteiden auraus ja liukkauden torjunta on hoidettu tarpeen vaatimalla tavalla. Sulamisvesien kanssa saa vielä olla tarkkana, koska maaliskuulla vielä yöpakkasia kuitenkin esiintyy.
Laajasalontien länsireunalla ja Isosaarentiellä on tehty paljon erilaisia tekniikka-asennuksia
Tulevaisuuden kasvavan asukasmäärän tarpeisiin on rakennettu uusia operaattoriputkia tietoliikenneverkkoja varten. Lisäksi on uusittu kaukolämpölinjoja ja sähkölinjoja. Valaistukselle ja liikennevaloille on rakennettu putkilinjat sekä valaisinpylväiden jalustat. Vesihuolto on suurimmalta osin valmis Laajasalontien länsireunalla.

Suuri sähköverkon 110 kV runkolinja on siirretty
Uusi 110kV maakaapelilinja on rakennettu Laajasalontien varteen, josta se kääntyy Isosaarentielle. Runkolinja kulki ennen Reposalmentien nousevan rampin reunaa pitkin, josta se siirrettiin kaupunkisuunnitelman mukaisesti alueen pääkadun varteen.
Kuvernöörintien eteläpään muutokset ovat käynnissä
Ensimmäisessä vaiheessa rakennamme Kuvernöörintien eteläpäähän uutta runkovesilinjaa. Liikenne ohjataan vesihuoltotyön kaivannon ohi yhdellä kaistalla. Työt jatkuvat huhtikuulle. Pilaantuneiden maa-aineet on poistettu Laajasalontien ja Kuvernöörintien välisellä metsäkaistaleella.
Vesihuoltotyöt jatkuvat myös Koirasaarentien risteyksestä kohti pohjoista
Koirasaarentien-Laajasalontien-Sarvastonkaaren risteysalueella vesihuollon työt on saatu päätökseen ja liikenne sujuu nyt lähes normaalisti. Koirasaarentien risteyksestä vesihuoltotyöt etenevät vielä viimeiset metrit Laajasalontien länsipuolella kohti pohjoista. Kun routa sulaa, aloitetaan risteysalueella samat tekniikan asennukset kuin Laajasalontien länsipuolella ja Isosaarentien risteyksessä on jo tehty.