fbpx

Päivitystä Laajasalontien työmaan aikatauluun ennen joulua

Julkaistu: 22. joulukuuta 2022

Marras-joulukuun vaihteessa ja joulukuun alun aikana työmaan aikataulua kirittiin kiinni kaivu- ja viimeistelytöiden parissa niin pitkään kuin säät sallivat. Nyt kun talvi on tullut toden teolla päälle, sellaiset viher-, kiveys- ja asfaltointityöt, joita ei voida tehdä enää eteenpäin pakkas- ja lumikelien alettua, jatkuvat huhti-toukokuussa 2023 sitten, kun sääolot sen sallivat. Tulevan kuukauden työalueet näkyvät oheisessa karttakuvassa.

Risteysalueiden kaukolämpökaivantoja on saatu viimeisteltyä pois alta ennen lumien tuloa, mutta runsaat lumimäärät ovat luonnollisesti tehneet risteysalueista tavallista ahtaampia. Työmaa avustaa alueen kunnossapitourakoitsijaa ja tekee myös itse lumitöitä ja hiekotusta haastavammissa risteyskohdissa.

Juuri ennen joulua maan alle jäävän tekniikan rakennustöiden tilanne on seuraava: vesihuoltoon liittyvistä töistä on tehty 98 %, kaukolämmöstä 93 % ja operaattoriputkituksista 92 %.

Työvaiheiden etenemisestä ja niiden vaikutuksesta liikenteeseen viestitään edelleen rauhallisemman talvikauden aikana tarvittaessa Laajasalontien uudistuksen Facebook-sivuilla. Töitä jatketaan läpi talven hieman pienemmällä miehityksellä kuin sulan maan aikaan. Työmaalla on väkeä töissä myös joulun ja uudenvuoden välipäivinä.

Töiden eteneminen risteysalueilla ja niiden vaikutus liikenteeseen

Koirasaarentien risteyksen putkikaivannot on saatu valmiiksi ja asfalttipaikkaukset niiltä osin tehtyä. Töitä risteyksessä pystytään jatkamaan keväällä 2023, jolloin vuorossa ovat muun muassa kivityöt, sekä uusien liikennevalojen rakentaminen.

Isosaarentien kaukolämpökaivannot on täytetty ja parhaillaan tässä sijainnissa tehdään rakennekerroksia, jotta pintarakenteita päästään viimeistelemään heti talven päätyttyä. Samalla uusitaan myös katuvalaistusta ja operaattoreiden kaapeliputkituksia.

Talvisäiden saapumisen vuoksi pintarakenteita ei päästy työstämään pidemmälle eteenpäin, jonka vuoksi ajoyhteyksiä Isosaarentieltä Laajasalontielle ja Reposalmentieltä Laajasalontielle ei päästä avaamaan ennen kevättä 2023.

Nesteen risteyksessä Yliskyläntien uudet kaukolämmöt saatiin kytkettyä käyttöön joulukuun alussa ja kaivannot on nyt täytetty ja asfaltoitu. Seuraavana työvaiheena jatketaan Laajasalontien suuntaisen kaukolämpökaivannon töillä. Näillä töillä on vaikutusta Yliskyläntielle kääntyville tai sieltä poispäin liikkuville autoilijoille. Lisäksi tässä risteyksessä tulee myöhemmin vielä kaivutöitä vesihuoltoa varten. Näiden uusien kaivantojen ja työvaiheiden mahdollisista vaikutuksista liikenteeseen tiedotetaan aina erikseen Laajasalontien uudistuksen Facebook-sivuilla.

Nesteen risteykseen suunniteltu Laajasalontien ylittävä liikennevalo-ohjattu suojatie tulee käyttöön kesällä 2023.

Liikennemuutoksia Laajasalontiellä
Liikennemuutoksia Laajasalontiellä

Keskeneräisten työvaiheiden eteneminen talven ja alkukevään aikana

Työmaa jatkoi työskentelyä kaivu- ja pintatöiden parissa niin pitkään kuin säät sallivat ja kaikki syksyn aikana työn alla olleet kaivannot on saatu nyt jouluun mennessä täytettyä. Uusia kaivantoja tehdään kuitenkin tarpeen mukaan lähinnä Nesteen risteykseen viimeisten kaukolämpö- ja vesijohtotöiden edetessä. Tämän urakan mittavimmat kaivutyöt ovat nyt kuitenkin jo takanapäin.

Urakan viimeinen kaukolämpöliitäntä on aikataulutettu helmikuulle 2023 ja talven aikana pyritään tekemään loppuun myös pienempiä vesihuoltoon liittyviä kaivu- ja täyttötöitä.

Laajasalontiellä pohjoiseen eli Herttoniemen suuntaan kulkeva moottoriajoneuvoliikenne saadaan lopullisille kaistoille vasta keväällä 2023, sillä yksi viimeisimmistä kaukolämmön liitospaikoista sijaitsee kyseisten kaistojen alla. Tämä kyseinen kaukolämpöliitos tehdään valmiiksi helmikuun aikana.

Reunakiveyksien asennuksia, puiden istutuksia ja asfaltointitöitä ajoratamerkintöineen jatkettiin marras-joulukuun vaihteeseen lumien tuloon asti. Nyt talven tultua loput viher- ja kiveystyöt ovat siirtyneet talvitauolle ja asfaltointitöitä tehdään enää vain akuuteissa tilanteissa. Kaikki nämä työt jatkuvat jälleen keväällä, kun routa on sulanut.

Koko urakka-alueella uusista katuvalaisimista on nyt käytössä puolet. Näiden lisäksi on jätetty käyttöön vanhoja valaisimia, kunnes kaikki uudet on saatu toimintakuntoon. Lisäksi paikoitellen on lisätty ylimääräistä, väliaikaista valaistusta asukkailta tulleiden toiveiden mukaisesti.

Urakan tämän osuuden tavoitteena on edelleen, että kaikki viimeistelytyöt ovat valmiina juhannukseen 2023 mennessä. Työmaalla seuraavaksi jatkava Kruunusillat-allianssi on myös aloitellut joitain valmistelutöitään Koirasaarentien varressa jo ennen lumien tuloa. Myös heidän väkeään tullaan näkemään työmaalla enemmän kevään ja kesän aikana.

Laajasalontien uudistuksen työmaa haluaa kiittää asukkaita yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana ja toivottaa kaikille hyvää joulua ja uutta vuotta!

Ota yhteyttä

Laajasalontien katujärjestelyt

Urakoitsija: Tieluiska Oy

050 475 8878

Jätä viesti ja työmaalta otetaan Sinuun yhteyttä.

laajasalontie@tieluiska.fi