Laajasalontiellä luvassa kadunnimien muutoksia ja sillan purkamista
Julkaistu: 04. lokakuuta 2022
Laajasalontien ylittävä väliaikainen puusilta puretaan lokakuun puolivälin tienoilla. Purkamisella on vaikutuksia autoliikenteeseen, mutta liikennettä Laajasalontiellä ei katkaista kokonaan. Ennen sillan purkamista tulevan Isosaarentien ja Reposalmentien risteyksen kohdalle rakennetaan liikennevaloin ohjattu suunnitelman mukainen suojatie ylittämään Laajasalontietä.
Sekä Isosaarentien että Reposalmentien kävely- ja pyöräilyreiteillä tulee olemaan vielä työmaan ajan väliaikaisjärjestelyjä, joiden muutoksista tiedotetaan töiden edetessä.
Tarkemmasta aikataulusta ja sillan purkamisen vaikutuksista liikenteeseen tiedotetaan työmaan Facebook-sivulla.
Kuvernöörintie jakautuu kolmeen eri osuuteen
Osa nykyisestä Kuvernöörintiestä muuttuu Sarvastonkaareksi, eli Sarvastonkaaren osuus pitenee. Sarvastonkaari alkaa muutosten jälkeen jo Laajasalontieltä.
Kuvernöörintien osuus, joka jää kauppakeskus Saaren eteläpuolelle, eli Sarvastonkaaren ja Reposalmentie välille, tulee jakautumaan kahteen eri osaan. Sarvastonkaarta lähempänä oleva osuus muuttuu Kuvernöörinkujaksi. Kuvernöörinkujan nimi tulee voimaan virallisesti 11.10.2022 ja kyseinen osuus tulee toimimaan autoliikenteen osalta päättyvänä tonttikatuna. Kuvernöörinkujan päätyyn tulee kääntöpaikka.
Loppuosuus aiemmasta Kuvernöörintiestä muuttuu Kuvernöörinpoluksi, josta tulee pyöräily- ja kävelyliikenteen väylä. Uusien katukylttien asennus pyritään ajoittamaan virallisen nimenmuutoksen yhteyteen. Hankkeen Facebook-sivustolla kerrotaan lähempänä tarkemmin muutoksen yksityiskohdista ja mahdollisista vaikutuksista liikenteeseen.

Kuvernöörintien eteläpään nimenmuutokset kartalla. Jatkossa Laajasalontieltä tuleva osuus on Sarvastonkaarta. Muut uudet nimet ovat hieman kuvasta poiketen Kuvernöörinkuja ja Kuvernöörinpolku, joista jälkimmäinen on jalankulku- ja pyörätie.

Kaukolämpötöistä ajoittaisia liikennemuutoksia lokakuun loppuun asti
Kaukolämpötyöt ja -asennukset etenevät tällä hetkellä vauhdilla ja aiheuttavat liikennemuutoksia koko syyskuun ajan ja työt jatkuvat näillä näkymin noin lokakuun loppuun asti. Isommista liikenteen muutoksista risteyskohdissa tiedotetaan tarkemmin Facebook-sivustolla.
Valaisinten asennus ja kytkentä on alkanut
Valaisinpylväitä on asennettu paikalleen jo alkusyksystä lähtien ja niiden käyttöön kytkeminen on työn alla. Osa lopullisista valaisimista on jo saatu kytkettyä käyttöön ja pimeitä kulkukohtia on valaistu aina tarpeen mukaan tilapäisellä valaistuksella. Valaistusta työstetään jatkuvasti eteenpäin marraskuulle asti.
Meluseinän asennus lokakuun alussa
Meluseinän asennus tehdään lokakuun alkupuolella. Meluseinä asennetaan Laajasalontien viereen tulevan Kuvernöörinkujan matkalta. Asennustyö vie noin kaksi viikkoa.